Osaava. Välittävä. Yhteistyökykyinen.

Eduskuntavaalit 2023

 Vuoden 2023 eduskuntavaalien tulos on selvinnyt. Oma henkilökohtainen tulokseni oli häkellyttävä: 15 837 helsinkiläistä antoi minulle äänensä.

Haluan kiittää jokaista minua äänestänyttä. Kyseessä on suuri luottamuksen osoitus, enkä suhtaudu siihen kevyesti. Aion työskennellä seuraavat neljä vuotta päättäväisesti suomalaisten hyvinvoinnin puolesta. 

Kiitos!

Vaaliteemat 

Olen 35-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja kansanedustaja Helsingistä. 

Suomen tarina on rakentunut ahkeralle työnteolle ja kaikista heikoimmassa asemassa olevien huolenpidolle. Sille, että jokaiselle lapselle ja nuorelle tarjotaan hyvät eväät oman polkunsa kulkemiseen. Ja sille, että suomalaisen hyvinvoinnin rakentajat saavat hyvän hoivan.

Haluan olla rakentamassa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan jatkotarinaa.

Suomi ei ole valmis. Meillä on koronan jälkeen liian paljon hoitovelkaa ja pitkät hoitoon pääsyn jonot. Toimeentulon, jaksamisen ja mielenterveydenkin haasteet koettelevat myös nuoriamme. Venäjän käynnistämän sodan myötä suomalaisten ruokakauppa- ja sähkölaskut ovat kasvaneet hurjasti.

Meidän on huolehdittava siitä, että jokainen, niin lapsiperhe, työssäkäyvä kuin myös ikäihminen, pärjää epävarmoina aikoina. Emme saa antaa sijaa eriarvoisuuden kasvulle.

Olen halunnut toimia pääkaupunkimme äänenä eduskunnassa ja tehdä tunnetuksi kaupunkiasumisen tarpeita. Suomessa on vain yksi metropoli ja se on Helsinki: kaupunki täynnä mahdollisuuksia, mutta myös suurkaupungin pulmia asumisen hinnasta alueiden eriytymiseen. Pääkaupunkiseudulla tarvitaan edelleenkin uusia asuntoja ja toimivaa kohtuuhintaista joukkoliikennettä.

Myös ilmastotyötä tehdään kaupungeissa, kun panostetaan vaikkapa aurinkoenergiaan ja vähäpäästöiseen liikkumiseen ja asumiseen.

Ensi kaudella suuri kysymys on se, miten toteutamme julkisen talouden sopeutuksen oikeudenmukaisesti. Siinä onnistumisessa tullaan tämän päivän päättäjät historiassa arvioimaan. Olen sitoutunut oikeudenmukaiseen taakanjakoon.

Haluan omalla työlläni luoda toivoa parempaan tulevaisuuteen. Yhteistyökyvyllä on suuri voima politiikassa. Omat arvot on oltava kirkkaana mielessä, jos haluaa saada tuloksia aikaan, mutta yhtä tärkeää on kyky kuunnella kanssakumppania ja hakea toimivaa kompromissia jyräämiseen sijasta.

Tavoitteeni tulevalle vaalikaudelle:

Laadukkaat lähipalvelut

  • Päiväkotien ja koulujen rahoitusta lisättävä
  • Pääkaupunkiseudulle lisättävä koulutuspaikkoja
  • Lääkärin ja hoitajan vastaanotolle päästävä nopeasti

Arvokas vanhuus

  • Kotihoito kuntoon – mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen
  • Tuetaan omaishoitajien jaksamista

Huolenpito lapsista ja nuorista nostettava keskiöön

  • Kukaan ei saa syrjäytyä – osattomuuteen etsitään ratkaisut yhdessä
  • Parannetaan mielenterveyttä – toteutetaan terapiatakuu

Ilmastonmuutosta torjutaan fiksusti

  • Maalämpö ja aurinkoenergia mukaan rakentamiseen
  • Tuetaan joukkoliikennettä ja edistetään sujuvaa, mahdollisimman päästötöntä liikennettä

Työelämän pelisääntöjen oltava reilut

  • Työntekijän turva perustuu yleissitoviin työehtosopimuksiin
  • Lainsäädäntöä kehitettävä suojaamaan työntekijöitä hyväksikäyttötilanteissa
  • Alipalkkaus on säädettävä rangaistavaksi

Säästöt oikeudenmukaisesti

  • Kun julkista taloutta tasapainotetaan, on se tehtävä oikeudenmukaisesti niin, että yhteiskunnan heikompiosaisista ja tukea tarvitsevista huolehditaan

Eduskuntatyö

Vaalikaudella 2023-2027 työskentelen ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana. Ympäristövaliokunnan vastuulla on iso kokonaisuus niin asunto-, ympäristö- kuin myös ilmastonmuutokseen liittyvää lainsäädäntöä. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen ovat tämän ajan suurimpia haasteita. Kaupunkiseutujen kasvu tarvitsee puolestaan aktiivista asuntopolitiikkaa, jossa myös kohtuuhintaisella asumisella on tärkeä rooli. 

Ympäristövaliokunnan lisäksi jatkan hallintovaliokunnan jäsenenä, joten pääsen vaikuttamaan mm. kuntiin ja turvallisuuteen liittyviin asioihin. Aloitan myös uuden mielenkiintoisen pestin Itämeri-valtuuskunnassa. 

Vaalikaudella 2019-2023 työskentelin eduskunnassa sekä hallintovaliokunnassa että suuressa valiokunnassa varsinaisena jäsenenä. Tämän lisäksi toimin varajäsenenä ympäristövaliokunnassa sekä valtiovarainvaliokunnassa.

Helsingin kaupunkipolitiikka

Eduskuntatyön ohella toimin Helsingin kaupunkipolitiikassa kaupunginvaltuutettuna, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsenenä. Olen kokenut Helsingin kaupunkipolitiikan erittäin tärkeäksi kansanedustajan työn ohella ja kaupunkipolitiikan tehtävien kautta pääsen vaikuttamaan konkreettisesti helsinkiläisten arkeen sekä pääkaupungin kehittämiseen.

Periaatteenani on olla tavattavissa ja piirin käytettävissä säännöllisesti vaalien välilläkin. Politiikan lisäksi yhteiskunnallista työtä tehdään myös kansalaisjärjestöissä ja siksi olen halunnut toimia kansanedustajan työn ohella myös mm. mielenterveyskuntoutujia tukevassa ESKOT ry:ssä, taide- ja kulttuurifestivaalien kattojärjestö Finland Festivalsissa kuin myös WWF:n hallintoneuvoston jäsenenä. Uskon, että nämä tehtävät tukevat myös omaa osaamistani kansanedustajan työssä. 

Ollaan yhteydessä!

Olen tavattavissa

Olen tavattavissa joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai Hakaniemen markkinoilla klo 11 alkaen! 

Kirjoituksia

Facebook

eveliinaheinaluoma

This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Click to show error
Error: The user must be an administrator, editor, or moderator of the page in order to impersonate it. If the page business requires Two Factor Authentication, the user also needs to enable Two Factor Authentication. Type: OAuthException

Twitter

@eveheinaluoma

Twitter feed is not available at the moment.

Instagram

@eveheinaluoma