Eveliina Heinäluoma

Hei, olen Eveliina Heinäluoma,

28-vuotias nuori SDP:n vaikuttaja Itä-Helsingistä. Lapsuuteni ja nuoruuteni olen asunut ja käynyt koulua Mellunmäessä. Olen sisarusparven vanhin ja sitä kautta pienestä pitäen tottunut huolehtimaan nuoremmista sisaruksistani.

Muutin vuonna 2008 opiskelemaan Rovaniemelle Lapin yliopistoon kansainvälistä politiikkaa. Muutto Helsingistä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan on ollut yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Uudelle paikkakunnalle muuttaessa pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin ja näkemään myös pienen paikkakunnan elämää. Pienellä paikkakunnalla yliopisto-opiskelijoiden merkitys näkyi vahvasti kaupunkikuvassa. Opiskelijat tekivät paljon yhteistyöstä paikallisten ravintoloiden ja baarien kanssa järjestämällä erilaisia aktiviteetteja ja teemailtoja. Helsingin tulee luoda mahdollisuus tämänlaiseen matalan kynnyksen yhteistyöhön, josta koko kaupunki ja kaupunkilaiset hyötyvät.

Vuonna 2014 muutin takaisin Helsinkiin viimeistelemään opintojani. Pääsin samalla tekemään opintojani vastaavaa työkokemusta saamalla harjoittelupaikan Helsingistä. Valmistuin valtiotieteiden maisteriksi kesäkuussa 2015. Pian valmistumiseni jälkeen määräaikainen työsopimukseni päättyi ja jäin työttömäksi.

Työnhakujakso kesti noin puolen vuoden ajan, jonka aikana tein myös osa-aikaisia töitä esimerkiksi opettajan sijaisena. Työttömyys itsessään oli hyvin raastava kokemus, jossa joutui samaan aikaan pohtimaan, mitä vastavalmistuneena yhteiskuntatieteilijänä osaa ja mistä on lopulta kiinnostunut. Hakemuksia tuli läheteltyä päivittäin, mutta useinkaan kutsua haastatteluun ei tullut. Samaa aikaan kokemus TE-toimiston kanssa asioinnista oli todella hankala. Huomasin, ettei TE-toimistojen työnhakumaailma vastaa millään tavallaan korkeasti koulutetun tapaa hakea omaa koulutusta vastaavia työpaikkoja. Sinnikkään yrityksen jälkeen löysin työpaikan viestintäalalta, viestintätoimisto Milttonilta.

Lähdin mukaan oman oppiaineeni ainejärjestön toimintaan opintojen alusta lähtien. Ainejärjestössä tavoitteenamme oli parantaa opiskelijoiden ja oppiaineen henkilökunnan välistä vuoropuhelua sekä tuoda opiskelijoiden näkemyksiä opetuksen kehittämiseen.

Olen aina kokenut, että mikäli kokee jonkun asian vääräksi tai puutteelliseksi, tulee niistä myös sanoa puhua ääneen. Ainejärjestötehtävien myötä huomasinkin, että viihdyn tehtävissä, jossa voin viedä opiskelijoiden kokemuksia henkilökunnan tietoisuuteen ja keskustella kasvokkain vaikeistakin asioista. Ainejärjestön jälkeen opiskelijavaikuttamisen tieni vei lopulta valtakunnan tason yliopisto-opiskelijoiden edunvalvontajärjestö Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen asti.

Samaan aikaan opiskelijajärjestöjen kanssa lähdin mukaan myös SDP:n toimintaan. Puoluepoliittinen toiminta on tarjonnut minulle mahdollisuuden vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin. Toiminta ei ole kuitenkaan pelkästään politiikasta puhumista, vaan myös hyvien ystävien kanssa ajan viettämistä. Puolueen valinta oli minulle jokseenkin helppo tehtävä. Puolueen arvot tasa-arvosta sukupuolten välillä ja ihmisten oikeudesta tukeen varallisuudesta riippumatta ovat olleet minulle pienestä pitäen tärkeitä periaatteita.

Näitä periaatteita haluan olla myös edistämässä tulevaisuuden Helsingissä.

 

Print

Comments are closed