Koronapandemia synkistää talousennusteita koko maailmassa. Olemme jälleen kerran risteyskohdassa, jossa päättäjiltä vaaditaan vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Vertailukohdaksi kelpaavia historian hetkiä on useita. Toivon mukaan osaamme tänä päivänä lukea historiankirjoja oikein, hyödyntää aiempien päättäjien viisaita ratkaisuja ja ottaa opiksi myös menneistä virheistä.
Marinin hallitus on oikeaoppisesti suunnannut katseen jo rajoitustoimien jälkeiseen aikaan. Kun rajoituksista päästään eroon, tarvitaan mittavaa talouden elvytysohjelmaa. Tätä työtä pohjustamaan hallitus nimitti työelämäprofessori Vesa Vihriälän vetämän asiantuntijatyöryhmän. Vihriälän ekonomistityöryhmän tarkoituksena oli arvioida kriisin vaikutuksia ja esittää toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää Suomen taloudelle kriisistä aiheutuvia vaurioita.
Selvitysryhmä suositteli hallitukselle viimeistään vuoden 2021 budjetin rakentamista tuntuvan elvytyksen varaan. Osaksi elvytyspakettia työryhmä esitti toimia, jotka lisäävät talouden kasvua, kuten asuntorakentamisen lisäämistä kasvukeskuksissa ja ratahankkeiden vauhdittamista.
Asuntorakentaminen on ollut tarpeellinen työkalu myös aiempien vakavien taloushäiriöiden yhteydessä. 1990-luvun alkupuoliskolla ARA oli mukana nostamassa Suomea ylös laman vuosista. Pahimpina lamavuosina noin kolmeneljäsosaa rakentamisesta oli ARA-tuotantoa ja lähiöprojektin avulla työllistettiin erityisesti korjausrakentajia.
Finanssikriisin aikaan vuosina 2008–2009 eduskunnassa vallitsi laaja yhteisymmärrys julkisesti tuetun asuntotuotannon määrän nopeasta lisäämisestä. Hallitus ryhtyi tuolloin asuntoministeri Jan Vapaavuoren johdolla helpottamaan erityisesti pitkäaikaisasunnottomien tilannetta sekä lisäämään vuokra-asuntotuotantoa. Aluille pantiin nykyisten MAL-sopimusten esi-isä, Helsingin seudun aiesopimus, joka asetti alueen kunnille selkeän kuntakohtaisen kaavoitustavoitteen asuntorakentamisen vauhdittamiseksi. Tämän lisäksi toteutettiin merkittävästi valtion tuella käytännössä markkinahintaista asuntotuotantoa.
Taloudellisen taantuman iskiessä asuntotuotannon määrät putoavat usein nopeasti. Kysynnän vähentyessä rakennusliikkeet eivät ota ylimääräisiä riskejä vaan vähentävät uudistuotannon määrää. Kasvukeskuksissa asuntotuotannon pysähtyminen on myrkkyä kohtuuhintaiselle asumiselle. Vähäinen asuntorakentaminen on myös työvoiman liikkumisen este ja näin tulevan talouskasvun hidastaja.
Erityisesti pääkaupunkiseutu kärsii korkeasta asumisen hinnasta. Asuntojen kysyntä ja liian vähäinen tarjonta luovat kohtaanto-ongelman, joka vaikuttaa koko Suomen talouskasvun veturina toimivan alueen hyvinvointiin. Yritysten kasvuedellytykset heikkenevät, kun työvoimaa ei ole riittävästi tarjolla. Vuoteen 2010 verrattuna asuntojen hinnat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla neljänneksen, kun samalla aikavälillä pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa hintojen nousu on ollut vain kahden prosentin luokkaa.
Yksityisen puolen taloudellisen toimeliaisuuden vähentyessä valtion on nytkin otettava vahvempi rooli rakentamisen rattaiden pyörimisestä. Koronan edetessä eduskunta on osoittanut kohtuullista yksituumaisuutta ja kykyä laittaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Elvytysohjelmaa laadittaessa yksituumaisuus voisi hyvinkin syntyä merkittävistä rakentamisen lisäpanostuksista.
