Asunnottomuus kääntyi viime vuonna nousuun ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Tämä on kansallinen häpeä – Suomesta on pitkään puhuttu muualla maailmassa asunnottomuuden torjunnan mallimaana, jonka olennaisena johtolankana on ollut ”asunto ensin” -periaate. Se tarkoittaa, että asunto on ensimmäinen askel kun lähdetään ratkomaan ihmisen muita haasteita, esimerkiksi päihderiippuvuutta. On kohtuuton vaatimus, että muu elämä on oltava ensin kunnossa, ennen kuin voi saada asunnon.
Helsinki on viime vuosina onnistunut nopeasti vähentämään asunnottomuutta rakentamalla runsaasti uusia koteja, mutta myös tukemalla pitkäaikaisasunnottomien mahdollisuutta omaan kotiin. Asunnottomuus onnistuttiin puolittamaan vuodesta 2019, ennen kuin suunta kääntyi.
Asunnottomuuden kasvuun on varmasti monia syitä, mutta Orpon hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan ovat yksi keskeinen vaikutin. Ihmiset on ajettu taloudellisesti ahtaalle, ja myös monet työssäkäyvät ihmiset ovat suistuneet asunnottomuuteen. Asumiskustannusten nousu yhdistettynä asumisen tukien ja toimeentulotuen ehtojen kiristymiseen ovat johtaneet vuokrarästien kasvamiseen ja häätöihin.
Asunnottomuus on monitahoinen ilmiö, eikä sen ratkaisemista voi jättää markkinavoimien hoidettavaksi. Tarvitaan lisää edullisen vuokra-tason asuntoja, sekä erityisryhmille, kuten pitkäaikaisasunnottomille, kehitysvammaisille, muistisairaille tai tukea tarvitseville nuorille osoitettuja asuntoja. Erityisryhmien asuntojen investointiavustuksiin on kuitenkin tehty merkittävät leikkaukset.
Asunnottomuuuden ehkäisemisessä on tärkeä rooli myös aikuissosiaalityöllä sekä kuntien asumisneuvonnalla, jonka määrärahan Orpon hallitus niin ikään puolitti. Sosiaalialan järjestöihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät osaltaan päihdeongelmaisten ja muiden tukea tarvitsevien ihmisten asemaa.
Asunnottomuus keskittyy suuriin kaupunkeihin, ja asuntopolitiikan heikennykset osuvat erityisesti näiden kaupunkien asukkaisiin. Pääkaupunkiseudun kaupungit muodostavat yhtenäisen alueen ihmisten arjessa. Myös asunnottomat liikkuvat kaupunkien rajojen yli etsiessään paikkaa levähtää.
Helsingin, Espoon ja Vantaan on tehostettava kuntarajat ylittävää yhteistyötä asunnottomuuden hoidossa, mutta myös yhteistä vaikuttamista valtion suuntaan. Asunnottomuutta voidaan hoitaa, jos tahtoa on. Jokaisen numeron takana on ihminen kohtaloineen. Hallitusohjelman tavoite asunnottomuuden puolittamisesta näyttää irvokkaalta, kun toimet ovat johtaneet päinvastaiseen kehitykseen. Nyt on aika muuttaa asuntopolitiikan suunta.
Eveliina Heinäluoma, SDP:n pormestariehdokas
Vieraskynä-kirjoitus julkaistu alun perin Helsingin Uutisissa 28.3.2025
