Ilmastonmuutoksen torjunta on aikamme suurin yhteiskunnallinen haaste. Maapallon lämpeneminen koskettaa meitä jokaista ja erityisesti tulevia sukupolvia. Haluan edistää oikeudenmukaisia ratkaisuja, jotta ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä 1,5 % asteeseen.
Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin pääseminen edellyttää Suomelta ja Euroopan unionilta voimakkaita toimenpiteitä tulevina vuosina. Kaupunkipolitiikalla on suuri rooli ilmaston lämpenemisen pysäyttämisessä.
Siksi haluan kansanedustajana
- vahvistaa ympäristönsuojelua
- luoda kannusteita maankäytön ja asumisen tiivistämiseen
- tukea joukkoliikennettä ja edistää päästötöntä liikennettä
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat viime vuosina näkyneet konkreettisella tavalla myös Helsingin ympäristössä. Nimittäin Itämeressä.
Itämeri on samalla sekä maailman nuorimpia että saastuneimpia meriä. Viime kesänä suomalaiset joutuivat surullisella tavalla seuraamaan rantojen peittämää vihreää levälaattaa. Levätilanne oli lähes koko Suomenlahdella mittakaavaltaan niin paha, että se näkyi avaruuteen asti.
Itämeri voi huonosti ihmisen toiminnan takia. Saastumista aiheuttavat rehevöityminen, laivaliikenne ja ilmastonmuutos. Haluan kansanedustajana tehostaa Itämeren suojelutoimia ja ottaa käyttöön uusia toimia merialueen tilanteen korjaamiseksi. Suomen tulee vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta ja laajentaa peltojen kipsikäsittelyä, mikä estää valumia pelloilta vesistöihin.
Liikenteen päästöjen vähentäminen on tärkeässä asemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Siksi tarvitsemme enemmän joukkoliikennettä ja tukea vähäpäästöisille liikkumistavoille.
Haluan edistää kansanedustajana sitä, että Suomessa siirrytään päästöttömään liikenteeseen. Tämä vaatii teknologian kehittymistä, tukea vähäpäästöisille autoille sekä panostuksia raideliikenteeseen.
Raideliikenteen kehittämisessä pääpaino tulee olla hankkeissa, jotka hyödyttävät koko maata työpaikkojen ja elinkeinoelämän näkökulmasta. Siksi pääradan korjaaminen ja Pisararadan toteuttaminen ovat tärkeät hankkeet tulevalla kaudella.
Pisararata on Helsingin kantakaupungin alle suunniteltu lähijunaliikenteen rautatietunneli. Rata nopeuttaisi pääkaupunkiseudun asukkaiden matkoja ja helpottaisi Helsingin keskustaan matkustamista. Pisararadan rakentaminen loisi myös työtä 10 000 henkilötyövuoden verran. Pisararata on tärkeä hanke koko maan junaliikenteen kannalta.